Julkaistut esirukoukset ovat listattu tähän.
""kesämme parhaimmin teoissa sanoissa seppo johannes tielle totuudelle elämälle" -selvittävää- "on seppo johannes ensio selviämään, osoitus rukoilijoille, hengen ja totuuden pyydämme""
"Että mummi lopettaa operoimasta riivaajahenkien kanssa ja syntyy uudesti ylhäältä."
"Että mummi lopettaa operoimasta riivaajahenkien kanssa ja syntyy uudesti ylhäältä."
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä raha-asiani tulevat kuntoon. Aamen"
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä saan taloni myytyä mahdollisimman nopeasti ja hyvään hintaan. Aamen"
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä paranen täysin terveeksi päästä varpaisiin, Taivaan Isän Tahdon mukaan. Aamen"
"Ajoneuvon korjuu, hankala tilanne. Pyydän rukousta, että tarvittavat taidot löytyvät ja kaikki menisi yllättävän helposti ja aikataulun kanssa ei tulisi ongelmia. Herra tietää kokonaisuuden."
"Kiitos rakas Jeesus rukousvastauksestasi. Rukouspyyntö muutamien ystävieni sekä edelleen erään asian, Taivaan Isä tietää mistä on kyse, puolesta. Se kaipaisi edelleen muutosta parempaan suuntaan. Omat keinot ovat vähissä, puhua olen yrittänyt, mutta se on auttanut vain vähän. Rakas Jeesus, auta asia pysyvään, aitoon muutokseen. Aamen."
"Puolison Puolesta; on taas 'vähän' huonossa kunnossa, Ei jaksa aina edes Arjen asioita, velvoitteita! Tarvis mm., Herramme edessä olemista; hiljentymistä Sanaan."
"Oi Herramme; Anna menestys. "
"Auta rakas Jeesus ja tee niin että se auttoi ku se avustaja liikutti sitä jalkaa ja tee niin että se lukko meni pois siitä mun lonkasta ja tee niin että siihe mun lonkkaa ja jalkaa ei enää satu ja tee niin että mä saan hyvin venytettyä sen Jeesuksen nimessä aamen"
"Auta rakas Jeesus ja tee niin että se statmilia suostuu laittamaa yhä ilmaa siihe mun ilma istuimee ja tee niin että se ei sano että etkö sä hanki uutta ku toho vanhaa on vaikee laittaa ilmaa ku se venttiili jää välillä jumii. ja tee niin että se ei sano että se ei enää halua laittaa ilmaa siihe ja tee niin että se tajuaa että ne uudet ei ole aina yhtä hyviä se on tosi tärkee mulle se istuin tyyny ja tee niin että se ei sano että muut saa laittaa siihe ilmaa ja tee niin että se ymmärtää mua Jeesuksen nimessä aamen"
"Hei, pyydän esirukousta. Jumeja, kireyksiä ja kipuja selässä ja niska-hartiaseudulla ym. Jo pidemmän aikaa vaivannut, eikä apua ole löytynyt. Lisäksi polvissa synnynnäinen vamma. Jeesus kiitos armostasi ja rakkaudestasi! Haavojesi kautta olemme parannetut!"
"Herra paranna sairauteni ja laita talous kuntoon. Oi Pyhä, Rakas, Kaikkivaltias Jumala tule auta ja armahda minua. Sinulla on kaikki valta niin taivaassa kuin maanpäällä. Sano vain sana niin asiat korjaantuvat. Kiitos ja Kunnia Isälle , Pojalle ja Pyhälle Hengelle nyt aina ja iankaikkisesti."
"Nyt jos koskaan on aika rukoilla Israelin puolesta! Olen saanut eri järjestöiltä – Israelin kristityiltä arabeilta ja messiaanisilta juutalaisilta, jotka yhdessä tarvitsevat tukea – rukousvetoomuksia. Eräs yhteistyökumppanimme pyytää: - Rukoilkaa varjelusta Israelin siviileille ja sotilaille. - Rukoilkaa viisautta johtajillemme, kun he tekevät vaikeita päätöksiä paineen alla. - Rukoilkaa lohdutusta ja rauhaa sureville. - Rukoilkaa voimaa ministeriötiimeillemme tulevina päivinä. - Rukoilkaa avoimia sydämiä tässä mullistuksessa, että monet etsisivät toivoa, joka löytyy vain Jeshuassa."