Julkaistut esirukoukset ovat listattu tähän.
"Pyydän esirukousta mieheni pelinongelmaan. Rukoilkaa kanssani parantumista. Olemme loppu mieheni on pelannut kaiken ja on todella pahoissa veloissa. Pelaamisen kierre on kestänyt vuosia ja se vaikuttaa myös lapsiimme. Lapset kärsivät koko perhe on rikki ja pulassa."
"Pyydän rukousta, että Jeesus parantaisi jalkani, polvet ja nivelet. Haluaisin päästä vielä kunnolla liikkumaan ja lenkkeilemään."
"Koen sisäistä kärsimystä kun koen ettei Jumala vastaa."
"Olisin halunnut kysyä asiakaspalvelijalta erästä asiaa, mutta en uskaltanut."
"Että saisin ammatin."
"Mietin saavuttamattomia alueita, yhteiskunnan eri sektoreita. Herra siunaa myös evankeliumille saavuttamattomien eri yhteiskunnan sektoreissa elävien lähimmäisten elämää: opiskelijat, nuoret aikuiset, seniorit, akateemikot, porvarit, pienituloiset."
"Puolison, miehen puolesta, ettei olis aina niin kovasti Äänessä, puhumassa ; antaisi myös toistenkin puhua, ilmaista asioita, olla äänessä..!"
"Et toinen puhelimeni löytyis ja huomisen vieraat pääsisi hyvin meille tulemaan ja olemaan ! Ei tulis Väärinymmärryksiä Eikä riitoja. Kun uskovien kesken on ikävästi riitoja ! Olis paremminkin parannuksen tekoja, meillä. Kiitos "
"2001-nyt asunu yksin: se vähintään sekalainen siunaus. Siunaus, jos yksinoloajan saa hyödynnettyä musaan, opintoihin. Pyykinpesu saisi olla paljon helpompaa. Hupoteesi: työpaikoista ja vaikeista ihmisistä löytyy räjähdysherkät ihmissuhteet ja katkerana ihmisenä koen uhriksi"
"Lapsella on voimakasta ahdistuneisuutta ja ongelmat ovat jatkuneet jo kauan. Voimani ovat lopussa. Rukoilkaa! Pyydän."
"Armahda Herra Jeesus ja ota tämä huonommuuden tunne sekä ajatukset itsestäni. Minua niin paljon hylätty ja sorrettu, Jeesus auta ja nosta minut täältä masennuksesta."
"Olen joutunut kokemani kärsimysten johdosta paastoon ja rukoukseen. Herra armahda ja vastaa pyyntööni."
"Rakas Jeesus ole läsnä maanantaina 30.9, kun stentin vaihto maksan sisäisiin sappiteihin tapahtuu.Rukoilkaa ystävät yhdessä apua.."
"Perheen äidin paranemista rintasyövästä."
"Pyydän muistamaan aikuista tytärtäni ja 3 vuotiasta lapsenlastani rukouksin. Tytär ollut vahingollisessa seurustelusuhteessa ja päättänyt sen. Entinen miesystävä uhannut tappaa tyttäreni, sekä lapsenlapsen. Tytär tällä hetkellä turvakodissa. Herra auta!"