Julkaistut esirukoukset ovat listattu tähän.
"Unien korjaantumista. Valvomiset loppuisi. Jeesuksen nimessä. Terveyttä ja voimaa. Poikani ja veljieni uskoontulo plus eräs ystäväni perheineen uskoon. Aviomiesasia. Omaa perhettä. Siunaus, varjelus. Koti, rauha."
"Koen että hän oli Saatanan lähettämä eksyttäjä, toi tarot kortit elämääni jonka jälkeen aloin näkemään demoneja ja koen että hän halusi vakavasti vahingoittaa minua kirouksilla! En halua että hän näkee, kuulee tai aistii enää mitään elämästäni. Minullakin on oikeus yksityisyyteen"
"Rukousta sen puolesta että nämä ihmiset ymmärtäisivät kuinka paljon ovat minua loukanneet ja että olen hyvä ihminen. Jakoivat minusta arkaluontoista videota ympäri nettiä, pilkkasivat ja käyttivät taloudellisesti hyväksi. Nöyryyttivät oikeen kunnolla."
"Pyydän Jumalan tahdon tapahtumista että saanko uuden jatkosopimuksen nykyiseen kuntouttavantyötoiminnan paikkaani. Kiitos. Aamen."
"Auta Jeesus mun poikaa. Hätäni on suuri."
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä, Taivaan Isän enkelit, huoltavat ja korjaavat taloni ja koko pihani aidasta lähtien täysin myyntikuntoon ja pitävät myyntikunnossa ja saa taloni myytyä mahdollisimman nopeasti, hyvään hintaa. Aamen"
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä, Jeesus, ilmesty Isälleni, minulle, ja läheisilleni. Me kaikki pelastumme ja tulemme palavasti uskoon, Aamen"
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä, Jeesuksen haavojen kautta, polveni ja jalkani ja koko elmistöni päästä varpasiin paranee täysin terveeksi, Herran Tahdon mukaan, Aamen"
"Pyydän apua, että pääsisin eroon unilääkkeistä."
"Pyydän rukoilemaan, että saan hakemani työpaikan. Pelkään , että minua pidetään liian vanhana."
"Rakas Herra tee niin että kaikki sujuu hyvin ku mä meen sinne neurologille ja tee niin että mun on helppo ajaa sillä sähkärillä sinne autoo ja tee niin että se nappula ei tipu se on irti se käynnistys nappula joka siinä mun sähkärissä on ja se apuväline yksikkö ei korjaa sitä se"
"Rakas Jumala! Sinä tiedät meidän huolet ja murheet! Auta meitä !"
"Pääsisin pois psyykelääkkeistä."
"Pyydän rukousta keuhkojeni paranemiseksi, että pystyisin taas hengittämään ja liikkumaan normaalisti. Kiitos Jeesuksen Kristuksen nimessä, aamen."
"Pyydän esirukousta että saisin syntini anteeksi ja vapautuisin synnin kahleista Jeesuksen Kristuksen nimessä, sekä saisin rauhan sydämeeni."