Julkaistut esirukoukset ovat listattu tähän.
"Uskova upotuskastettu Benny 75 v hänellä on verisyöpä ja elinikää annettu aikanaan 2 vuotta. Hoidoista on ollut vastetta, mutta Benny on jo pyörätuolissa. Hän käveli ennen sairautta koiran kanssa kymmeniä kilometrejä metsässä. "
"Herra, tein pienen erehdyksen työssäni. Auta ettei asiasta nosteta "isoa" juttua, kun kenellekään ei tästä mitään harmia aiheutunut."
"Hei! Minua on vaivannut jo vuosia herkkä vatsa. Se reagoi voimakkaasti arjen kuormitukseen. Kyse saattaa osittain olla PTSD-oireista. Pyydän, että Jumala voisi voimassaan hoitaa ja parantaa vatsaani ja hermostoani sekä ohjata arkea ja työelämää. Armahda minua Jumala! Tapahtukoon sinun tahtosi."
"Kiitos rukousistanne."
"Läheisten puolesta"
"Uskonveljien nyt kohta matka mökille; onnistuisi Sopuisasti keskusteluineen, jne! Ei niin aina selvää. Noiden veljien keskustelu, kommunikoiminen keskenään. Mutta Herra On hyvä, pitkämielinen. Hän heitä matkalla, mökillä Siunatkoon! "
"Isä Jeesuksen johdatusta apua ihmissuhteissa. Yksin ei ole hyvä. Ylhäältä tulee apu me emme palvele olematonta. kiitos Jeesus."
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä, Tapahtukoon Taivaan Isän Tahto kaikissa asioissani ja asioissa koko ajan Jeesuksen Vallassa ja Tahdossa Pyhässä Hengessä, Pyhän Hengen Ohjauksessa, Opastuksessa, Neuvossa ja Kontrollissa. Annan koko elämäni ja kaikkeni, Herran minun Jumalalleni ja tottelen kokoajan Jeesusta, Pyhässä Hengessä, Taivaan Isän Tahdon mukaan ja anna kaikkeni Jumalan Valtakunnalle. Aamen"
"Herra armahda minua. Saisin nukuttua paremmin. Auta myös rahahuolissa pian. Siunaa viikonlopun matka. Kiitos rukousavusta."
"Pyydän rukousta, että saisin kerättyä omiin hautajaisiin rahat, Jeesuksen nimessä ja veressä, aamen."
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä, annan kaiken Jumalalle. Aamen"
"Raamatunlukijain yhteisöllisyys lymyävää linjoilla, mutta Herra? Mitä?"
"Jeesus sinä otit päällesi sairaudet ja kannoit taudit.Annat anteeksi synnit parannat sairaudet.Sinun haavojesi kautta me olemme parannetut.Näin saamme jättää kaiken sen mikä ikinä terveydessä aiheuttaa huolta sinun apuun ja armoon.Kiitos Jeesus apu ja armo terveysasioissa tulee sinulta meidän osaksemme.Kiitos Jeesus sinä annat avun ja armon."
"Poikani puolesta joka on alkanut pyöriä huumeporukoissa 32 v"
"Jeesus auta, kaksi poikaani eivät tule toimeen keskenään ja on yhteisiä asioita ja tekemistä ja vanhempi ei halua tehdä. Nuorempi äksyilee minulle toisen haluttomuutta. Pyydän Jeesus että vapautat minut murehtimästa ja vaikeista ajatuksista."