Julkaistut esirukoukset ovat listattu tähän.
"Jeesus, anna varmuus, että olet aina kanssani."
"Pelkään kaikkea liikkumista kodin ulkopuolella. Rukoilenkin koko ajan, että unohtaisin pelätä ja unohtaisin tarkkailla liikkeitäni. Rukoilkaa, että vapautuisin näistä peloista."
"Taloudellista ihmettä vaikeassa taloudellisessa tilanteessa. Puolison sisäisen eheytymisen puolesta ja että yhteinen kutsu avioparina saisi uudistua."
"Pyydän rukoilua, että äitini tädin perintö vihdoin jaettaisiin ennen tulevaa kesää. Tästä perinnöstä on kiistelty kohta neljä vuotta ja pyydän, että rukoilette, että saadaan tuo perintö jaettua."
"Kristitty tyttäreni on psykiatrisessa sairaalassa suljetussa kopissa jo 3 päivää. Hän ei syö eikä juo ja suurissa ahdistuksissa ja harhoissa. Pyydän esirukoustanne. Herra on vahva turva, Parantaja ja pahan valtojen Voittaja. Rukoillaan, että Herra karkottaisi pimeyden voimat, parantaisi ja varjelisi tyttöä. Lähetä, Herra, enkelisi hänen luokseen. Auta Jeesus! Jumala siunatkoon teitä kaikkia!"
"Herra Jeesus, auta Suomen piispoja tekemään parannus ja ymmärtämään, mitä Raamattuun on kirjoitettu. Rukoilen myös papeille parannuksen tekoa, aamen."
"Amerikkalainen tuttava yrittäjä Vincent, on joutunut suuriin ongelmiin pankin kanssa johtuen Trumpin asettamista tulleista."
"Rakas Herra tee niin, että se robertinon ja aneten laps paranee. Se on vastasyntyny ja sen on vaikea hengittää eikä se oikein syö ja sen keho ei lämpene vaikka se on keskoskaapissa. Rakas Jeesus tee niin, että se paranee ja että se selviää Jeesuksen nimessä aamen."
"Herra, pelasta kaksi tätiäni, Johanna ja Pauliina, ole armollinen ja vedä heitä puoleesi. Kosketa heitä ja vaikuta heissä mielenmuutosta."
"Poikani puolesta, joka ilmeisesti psykoosissa, eikä suostu lääkäriin."
"Mutta minä turvaan sinun armoosi; riemuitkoon minun sydämeni sinun avustasi. Minä veisaan Herralle, sillä hän on tehnyt minulle hyvin. Ps.13:6 Jeesus auta meitä huomenna tiistaina, kun meillä on kokous vankilassa, 2 eri kokousta. Kaikki menee hyvin ja Herran siunaus mukana."
"Fibromyalgia hankaloittaa asiointeja kaupoissa, kun kylmä veto iskee selkääni ja joudun paniikkiin."
"Siunaa."
"Siunaa rakkauselämää."
"Pyydän rukousta epätoivoisen poikani ja hänen opintojensa puolesta."