Julkaistut esirukoukset ovat listattu tähän.
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä isäni syntymäpäivän kunniaksi. Isän paranee täysin terveeksi. Isäni kuulo ja oikea peukalo ja koko hänen elimistönsä paranee. Isäni talous- ja raha-asiat tulevat kuntoon ja isäni saa Taivaan Isältä paljon rahaa. Taivaan Isän enkelit huoltavat ja korjaavat isäni auton täysin kuntoon ja pitävät kunnossa ja koko hänen omaisuutena kuntoon ja pitävät kunnossa. Aamen"
"Tililläni ei ole ollut sijaa Naiselle/Jumala nyt on?"
"Asiassa"
"Herra, paranna minut lihassairaudesta ja vahvista lihaksiani ja paranna fistelivaivasta ja varjele, ettei fisteli tulehtuisi ja kipeytyisi. Ja paranna kipeytynyt jalkani ja varjele sitä kipuilemasta. Herra, paranna isäni muisti ja varjele muistisairaudelta. Paranna äitini uniapnea ja muut sairaudet ja vaivat. Herra, anna syntimme anteeksi ja armahda meitä. Kiitos Herra, että autat meitä ja annat meille parannusta, aamen."
"Kohdenna minut seuraavaan Herra? Se mitä on edessä olisi ollut aiemminkin?"
"Empatia on yhteiskunnassa kuollut. Nyt he haluaa leikata työmarkkinatukea! Just oli uutinen että ruuan hinta kallistuu jälleen amerikan tullien takia. Vaikea aika työllistyä. Köyhää pitkäaikais-sairasta halutaan rangaista lisää. Rukoillaan ettei tapahdu!"
"Johdata Jeesus kevätmatka tyttären kanssa.Sopiva ja rentouttava."
"Pojallani jo toista kuukautta jokin virustauti, hengenahdistusta yms. Jumala parannathan hänet, sinä voit. Kiitos!"
"Jumalan tahdon mukaan Rukous Jeesuksen nimessä"
"Että olisi hyvät ja toimivat naapurustosuhteet. Että nämä yhteiset tilat ei olis riidan- tai ihmispelonkylvöpaikkoja vaan Jumalan tahdon toteutumisen paikkoja."
"Et töissä OK, kiireetöntä olis, keskustelui neen kaikkineen..Ja eräs Sinikka H, vois tulla viel Uskoon, elävään uskoon, perh. Herramme näkisi; Johdattaisi.. Kiitos."
"Et Ei enää, Ei tarvis maksella Ulosottoon n 800 €. Puoliso kun painostanut aikanaan ottamaan Velkaa..! Eli Mitä hyötyä on tehdä Töitä ; jos Ei siitä jää edes kunnolla Vuokranmaksuun, jne. Eläkkeestäkin kun jo viedään. Jospa Herra Auttaisi vielä."
"Jeesus auta, tiedät kaikki asiat."
"Kutsumuksen puolesta."
"Anna löytää rakkaus."