Julkaistut esirukoukset ovat listattu tähän.
"24/7 omaishoitajana olen uupumuksen keskellä myös valtavan yksinäinen. Rukoilen hoidettavan kuolemaa ja itselleni tilaa hengittää sekä tulevaisuuden näkymiä."
"Tuo Venäjän-ukrainan sota on sanoinkuvaamatonta. Mutta siellä evankeliumi maistuu esim. Moskovan kontrolloimassa Transnistriassa on herätystä. Että tuo sanoinkuvaamaton kirous voisi päättyä ja estäisit Herra sodan verisen ja antaisit rauhan suloisen. Auta lapsiasi sodan jaloissa."
"Pyydän nöyrimmin Jeesukselta, että parantaa ja pelastaa perhekuntamme. Jeesus nimessä ja veressä aamen."
"Että Herra vapauttaisi synnin kahleesta ja uudistaisi uskossa!"
"Miehelläni paha flunssa, Herra auta että hän parantuisi."
"Pyydän esirukousta puolestani. Työpaikalla on naishenkilö, joka minusta puhunut pahaa ja mustamaalannut yli neljä vuotta. Nyt kun hänet siirrettiin samalle puolelle työpaikalla kuin minä, tilanne paheni. Hän haukkuu minua koko ajan muille ja mustamaalaa. Tekevät perättömiä ilmoit"
"Meillä on talousvaikeuksia ja kelan hakemukset tulivat hylkypäätöksenä taas menetämme pian asuntomme häätöuhka on jo päällä, Jeesus auta ja ilmesty menehdymme tähän ahdinkoon, olemme entisiä päihteiden käyttäjiä ja taistelemme uskon taistelua auta Jeesus Kristus meitä."
"Herra Jeesus anna voimaa koirien hoitoon ja varjele meidät kaikelta pahalta, kiitos Jeesus, aamen."
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä, polveni ja jalkani ja koko elimistöni tulee täysin terveeksi, päästä varpaisiin, Herran Tahdon mukaan. Talous- ja raha-asiani tulevat täysin kuntoon. Koko omaisuuteni ja taloni tulee täysin kuntoon ja saa Taloni myytyä nopeasti hyvään hintaan."
"Hän näyttäytyy minulle kilpailijalta, jonka suhteen ollaan sotajalalla. Toivottavasti hänestä tulisi kiitollisuuden aihe, ei ihmispelon tai murheen aihe.(vrt. Ps.41:3(MSG-käännös))"
"Paranna Jeesus pitkään jatkunut angiina. Paranna ihmisarkuus, pelot, ahdistus, virtsaaminen ja ummetus. Siunaa Israelia, siunaa juutalaisia ja tuo rauha Jerusalemiin. Kiitos Jeesus!!!"
"Avaa Jeesus uskovan naisen silmät ja ymmärrys välttää päihdekaverin houkutukset ja seura. Lankeaa juomiseen ja usko kylmenee."
"Ei olisi tulehdusta. Olisi ok. Voisin hyvin."
"Hätätilanne: Jeesus ilmesty perheenisälle. Ahdistus, paniikkioireita, mielentila aivan sekaisin. Stressaantunut. Jeesus auta!!"
"Herra pyydän, pysäytä Putin ja Venäjän tekemät iskut ja tuhotyöt."