Julkaistut esirukoukset ovat listattu tähän.
"Tyttären perheen puolesta, ovat uskovaisia ja joutuneet kiusanteon kohteeksi. Pyydetään, että kiusaaminen loppuisi Jeesuksen nimessä."
"Pääsisi pian jo pellon multiin makaamaan. Aika kiitäisi. Täyttäisin pian 50v. Etc. Vanhenisin, kuolisin, nopeasti. Kotiin Herran tykö. Jeesuksen Kristuksen nimessä."
"Paranemista psyyken sairauksista, terapia ja lääkitys auttaisivat. Kivisydän lihasydämeksi."
"Hei. Minun serkulla on syöpäkasvain kainalossa ja odottaa pääsyä leikkaukseen. Voitteko rukoilla parantumista ja mahdollisimman nopeasti leikkaukseen pääsyä ennen kuin leviää muualle kehoon. Ja toivon parantumisesta ajatuksiin ja Sydämmeen.Kiitos!"
"Jeesus rakas puutu minun ķohtalooni ja auta M välisiimme erimielisyyksiin, J̌eesus auta. Siunaa A, S ja M."
"Anna minulle onni"
"Tämäkö on tätä päivää: hinnat nousee ja samalla toisaalta valtio kurittaa satunnaisia jo valmiiksi hädänalaisia kansalaisia leikkauksilla säästääkseen, jotta vuosittaisen valtionvelan määrä olisi pienempi? Jumalan tahdon mukainen oikeudenmukaisuus, armo ja totuus?"
"Miehen Puolesta, Käyttäytyy Typerästi; haukkumalla' läheisiään - pikkuasioista. Yötä myöten, lähes! On mielestään ok uskovainen! Paremminkin likinäköinen, sokea...Ilkeä suorastaan. Kasvattaa 'lihallisia lihaksiaan' - Ei hengellisiä"
"Rukoilen Jeesuksen parantavaa kosketusta. Olen 57-vuotias mies ja mukana hengellisessä työssä. Minulla on paha sepelvaltimotauti. Tehtiin toisen kerran pallolaajennus, mutta yhtä suonta ei saatu auki. Jeesus, auta."
"NS 'vapaan' vklopun puolesta..Töi den jälk makuulla veti suonta, reiden kohdalla, tosi kovasti. Tuli rukoiltua ja voitelinkin vähän öljyllä itse kipukohtaa..Auttoi hyvin ja mies antoi särkylääkkeen. Mutta Herra Armahtais ; Ei uusiintuisi vaiva jalassa. Kiitos Muistamisesta"
"Auta Jeesus ja anna viisautta. Auta että en sotke asioitani nyt, kiitos Jeesus aamen."
"Pyydän esirukousta. Eräs ystäväni on pyytänyt minua auttamaan 18.vuotiasta tytärtään, jolla on ollut monenlaisia ongelmia. Olen nyt tavannut tyttöä muutaman kerran, kuunnellut, keskustellut ja hänen mielialansa on huomattavasti parantunut. Nyt pyydän siunausta ja viisautta itsell"
"Herra, auta tyttären perhetilanteessa, mitä apua tarvitaankin mm. flunssat, väsymykset."
"Olen aiheuttanut ison virheen ja siitä aiheutui taloudellinen haitta. En osaa korjata tätä."
"Auta maassamme asuvia maahanmuuttajia ja pakolaisia. Auta: jos ei halua puhua tai vastata kysymykseen, niin olisi vaivatonta vaieta, koska en heitä helmiä sikojen eteen, jos vain arvostellaan. - Siunaa ihmissuhteiden osa-alue tavalla, josta voin olla kiitollinen"