Julkaistut esirukoukset ovat listattu tähän.
"Kuulun Jeesukselle eikä vihollinen pysty alistamaan minua enää eivätkä ihmiset."
"Rakas taivaan Isä, keskiviikolle hyvä ja turvallinen tapaaminen, kirppispöydän tavarat kävisi kaupaksi. Omat asiat ja Jeesuksen Kristuksen veren suojaa niiden suojaksi ja voimaa, veren suojaa itselleni ja asuntooni. Pyhää henkeä ja iloöljyä, aamen."
"Suomen vainotut suljetaan siunauksen suojaan. Ps 140:8 Herra, Herra sinä minun väkevä apuni. Sinä suojaat minun pääni taistelun päivänä Herra varjelee kaikesta pahasta, hän varjelee sinun sielusi Ps 121 Jeesusta Kristusta kaikesta kiittäen."
"Kiitos Jeesus avatuista asioista, joita ahdistus vääryyksistä sai aikaan parhaakseni. Olet Rakas. Siunaa ajallasi hyvään kaikki ahdistuksessa olevat, jotka tahtovat olla omiasi ja palvella Sinua. Vedä kaikkia puoleesi, siunaa läheiset, koululaiset, kärsivät. Anna lohdutus runsaana."
"Pyydän rukousta puolestani. Olen sairauksien uuvuttama."
"Rukoilkaa, että Herra Jeesus nimensä ja verensä voimassa katkaisisi vihollisen kahleet perheenjäsenteni elämästä. Kiitos, että saamme jo ylistää Herraa tulevasta voitosta."
"Sydän rukoilen toivoen odottaa Jeesuksen parantavaa kosketusta osteoporoosiin, astmaan, kipeisiin jalkoihin ja yöuniin. Pyhän Hengen vahvistavaa voimaa odotan myös. Kiitos Jeesus!"
"Haureuden henki pois Suomesta. Jeesus puhdista ja paranna Suomi. Avoliitot avioliitoiksi. Haureuden henki pois Suomesta."
"Maailman huume- päihde-/alkoholi- tupakka- ja seksiteollisuuden tuhoutumista Jeesuksen Kristuksen nimessä. Vainotut, vangitut, pahoinpidellyt, sorretut. Jeesus varjele lapsia ja nuoria. Myös srk susilta."
"Maailman nälkäänäkevien puolesta Jemenissä, Sudanissa, Afrikassa jne nälkä ja kriisipesäkkeissä. Jeesus siunaa afrikkaa sateilla, siunaa viljely ja ruoka ja juomavesi sekä karjankasvatus ja avustustyö. Anna rauha. Auta pikaisesti aliravittuja."
"Lapselleni ystäviä."
"Minun, miehen, pojan, naisen ja lapsen puolesta. Vanhemman ja siskojen puolesta."
"Auta, että tyttäreni jaksaisi vastoinkäymisten yli ja uskoisi elämänsä merkitykseen. Että hän löytäisi rakkauden, ystäviä, opiskelupaikan ja työpaikan."
"Rukousapua parantumisiin. Toisella sisarella: Vasemman jalan nilkan haava-alueen paraneminen ja jalan turvotuksen häviäminen. Toisella sisarella: Niska-hartia-lapa-kädet trigger-kipujen parantuminen ja helpotus."
"Jeesus rakas auta taloudessa, että saadaan maksettu eläinlääkäri kulut. Herra armahda, kiitos Jeesus aamen."