Julkaistut esirukoukset ovat listattu tähän.
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä täytyn koko ajan Pyhällä Hengellä ja saa Pyhän Hengen kasteen, voitelun, voiman ja Tuli kasteen, Herran Tahdon mukaan ja elän koko ajan Pyhässä Hengessä, lihani ristille vieneenä ja lihani pysyy ristillä. Elän koko ajan vedestä ja Hengestä ympäri vuorokauden, koko elämäni ajan. Aamen"
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä tapahtuu Taivaan Isän Tahto kaikissa asioissani ja asioissa koko ajan ympäri vuorokauden Jeesuksen Vallassa ja Tahdossa, Pyhässä Hengessä, Pyhän Hengen ohjauksessa, opastuksessa, neuvossa ja kontrollissa koko ajan Jeesusta totellen, Taivaan Isän Tahdon mukaan. Aamen"
"Jeesus auta raha-asioissa. Varjele ja auta tytärtäni kaikessa"
"Hei ! pyydän rukousta, että ahdisteleva (mies)naapurini jättää minut rauhaan, pyydän rukousta terveyteni puolesta ja sukuni puolesta. Kiitos !"
"Jeesus puhdista minut synneistäni"
"Skitsofreniaa sairastava mieshenkilö kärsii siitä, että ajatusmaailmassa on jatkuva kiire. Ei ole aikaa muulle kuin istumiselle ja miettimiselle, kun se ääni pitää kiireellisenä. Taakoittavaa ja uniongelmia. Rukoillaan parantumista ja vapautumista hänelle. Myös suhde omaan poikaan etääntynyt skitsofrenian vuoksi ja tämä on kipeä asia sekä isälle että pojalle. Teinipoika tarvitsisi kipeästi isänsä läsnäoloa."
"Jaksamista ja uskallusta hakea hoitoa hampaille."
"Pyydän paranemista hankalasta sairaudesta ja että hoito jatkuisi. Apua ongelmalliseen asumistilanteeseen."
"Herra auta Petrin elämä iloon ja tasapainoiseen elämään."
"Rukous apua pyytäisin että Jumala auttaisia minua vapautumaan peloista ja ahdistuksesta"
"Rukouspyyntö lapseni suolisto-oireiden takia.Hänellä on ensi viikolla aika lääkärille.Herra, anna siunauksesi ja apusi hänelle,myös pyyntönä ettei löytyisi pahanlaatuista! Hänen elämässään on ollut taakka taakan perään.Siunaa hänen joulunsa!"
"Herra! Anna minulle Huomattava omaisuus?"
"+ Tulevaisuus piirtyy minulle niin epävarmana, että tulee halu, kiusaus antaa periksi, luovuttaa. Että en koskaan lopettaisi taistelua, koska sota, ristintyö, on jo voitettu ja saan olla voittajan puolella. Että tämä isään kohdistuva viholliskuva voisi poistua ja hälventyä. Koska minulla ei ole taistelu ainakaan pelkästään isääni vastaan vaan hallituksia vastaan valtoja vastaan. + Kiitos siitä että isä ei ole paholaisen käytössä ja minua vastaan ei ole tuo sotatila vaikka meillä ei olekaan taistelu verta ja lihaa vastaan. - kumma, kun niissä tiedonsanoissa ei ole käynyt ilmi isästä mitään vaikeana tapauksena. _______ Kerran sanoin vuoden sisällä, että mä oon lomalla täällä kotipuolella heti isä sanoi väliin, että et ole. Astuiko hän oman rajansa yli? Hänen sanansa olivat totisesti kuin miekkoja tuossa tilanteessa. + en anna väärää todistusta isästäni voin ajatella hänestä hyvää että tuo ei ollut tahallista vaan se oli suoraan puhumista ja suoraan puhuminen on erään kommentaariraamatun mukaan muistaakseni toisen kunnioittamista suoraan puhuminen voi myös loukata. + Onneksi kaikki on mahdollista sille, joka uskoo. + Onneksi ihmiselle se on mahdotonta, mutta Jumalalle on kaikki mahdollista. + Kiitos siitä, että mitkään olosuhteet ei ole sinulle liian ylivoimaisia eivätkä mitkään ongelmat ole sinulle liian vaikeita ratkaistaviksi. Ahdingon aikoina Jumala on puolellamme ja valmistaa pois pääsyn ahdistuksista meidän tule vain turvata häneen. - Uhma nousee isän sanojen takia. Onneksi saan vaikutelman näistä sanoista ja tästä ja näistä ihmissuhdetilanteista hänen kanssaan sen vaikutelman, että hän kunnioittaa minua ja arvostaa minua, koska suoraan puhuminen on merkki kunnioittamisesta. "
"Selvyys sanoin, teoin, Jeesus? Olet asian omistaja ja näen ettet uskoudu?"
"Olen selvillä, miten olen selvillä? Minun puolestani/pyyntöihini ja selvitettävää ei, muuta puhuttua ja teoissa sanoissa? Jeesus? "auttakaa!""