Julkaistut esirukoukset ovat listattu tähän.
"Siunausta joulun aikaan. Tulisi kaiken keskelle rauha ja lepo. Jaksaisin hyvin."
"Ei tulisi kipua vasemmalle puolelle. Ei olisi vakavaa. Varjelusta."
"Molemmat polvet, nivelrikko. Molemmat olkapäät, kulumat. Selkä. Kovia kipuja, ei pysty kunnolla liikkumaan, yöllä herään kipuihin, unirytmi sekaisin. Kipulääke vahvoin ei saa uutta resptiä, kun munuaisten vajaatoiminta. Jos joku edes jaksaisi rukoilla. Kiitos ja Siunauksin."
"Pyydän, että Jeesus antaisi minulle ja kaikille muille sitä pyytäville uutta intoa lukea Raamattua säännöllisesti päivittäin ja johdattaisi siinä."
"Pyydän rukousta kahden uskovan ystävän puolesta. Toisella on levinnyt syöpä ja toisella Parkinsonin tauti. Molemmille voimia, parasta apua lääkäreiltä, vahvaa Jumalan läsnäoloa, toivoa. Pyydän, että Jeesus voisi parantaa heidät kokonaan ja käyttäisi kumpaakin vielä pitkään valtakuntansa työssä."
"Jeesus auta"
"Pyydän Jeesuksen parantavaa kosketusta allergioihin ja ihosairauksiin mm. nokkosihottuma, ruusufinni ym. ja inkontinenssiin. Kiitos Jeesus, että olet kantanut minunkin sairauten"
"Auta elämääni"
"synti, synnin tekeminen ja siihen suhtautuminen liian kevyesti"
" Kristillisen päivän tapahtuman järjestänyt mies on väsynyt eikä jaksanut 4 kk myöhemmin järjestää enää tapahtumaa."
"Olen saanut siivottua jotain "nurkkia" ! Tämä on jotain käsittämättömän ihanaa . Jeesus auttaa kurjaa ."
"Kiitos Jeesus, Jeesuksen nimessä, Jeesus kohtaan minut ja kaikki asiani tulevat kuntoon, Tahdossasi ja Vallassasi ja pysyvät kunnossa Tahdossasi ja Vallassasi. Elän koko elämäni ympäri vuorokauden, Jeesus, Sinun Tahdossasi ja Vallassasi. Jumalan Suunnitelma ja Kutsu toteutuu elämässäni, Jeesus, Sinun Tahdossasi ja Vallassasi. Jeesus, Sinulle Jeesus on annettu kaikki Valta taivaassa ja Maan päällä. Jeesus, käytä Valtaasi minuun koko ajan ja koko elämäni ajan, niin kuin Tahdot. Aamen"
"Kotona on muutoksia mieheni elämä on kriisissä ja en tunne häntä. Hän on niin kova ja lukkiutunut imui. Tarpeisiin. Herra pelkään auta meitä auta, että hyvä yhdessäolo palaa rakkaus kestää Herra siunaa auta meitä auta ettei tule riitoja suojaa koti ota katkeruus pois auta että tänään on hyvä olla saan nukutuks anna kärsivällisyyttä ja. Että rakkaus voitta anna sovinnon mieltä auta Herra"
"Uskova Sanna kehitysvammainen huono olla, elämä ahdistaa, kuollutta äitiä ikävä ja muiden somepostaukset kummastuttaa."
"Apua ja varjelusta ahdistavaan ja turvattomaan asumistilanteeseen. Paranemista hankalasta sairaudesta, jatkoa hoidolle. Lohdutusta suruun. Luottamusta ja rauhaa."