Esirukous – rukoile ja jätä oma rukousaiheesi
Esirukous-sivustolla voit rukoilla toisten henkilöiden rukousaiheiden puolesta ja samalla jättää oman rukousaiheesi toisten rukoiltavaksi. Kannetaan yhdessä elämämme haasteita Jumalan eteen, jolla on hyvä tahto jokaisen ihmisen kohdalle. Lähetäthän myös kiitosaiheen, kun olet saanut rukousvastauksen, niin osaamme yhdessä iloita kanssasi. Huom. Emme julkaise opetuksia, kannanottoja tai nimiä rukouspyynnöissä.
Jätä rukousaiheesi >>
Haluatko tietää enemmän Jumalasta ja ottaa selvää, miten ihmisten elämä on muuttunut kohdattuaan Jumalan?
"Pyydän rukousta työkaverin puolesta jota koetellaan nyt urakalla. Pahuus ei halua jättää häntä rauhaan eikä anna pienintäkään syytä toivosta. Pyydän, ettei hän menettäisi toivoa ja muistaisi rukouksen voiman."
"Rukouspyyntö ystävän miesystävän puolesta, jolla viikon päässä vaativa leikkaus. Jeesus ilmesty pelastajana ja parantaja."
"Pyydän Jumalaa, että parantaa rakkaan veljeni, että saamme olla kaikki yhdessä vielä pitkään."
"Minun puolesta. Ei tulisi huimausta. Ei paniikkia. Voisin hyvin. Varjelusta. Siskojen, vanhemman, naisen ja naisen puolesta."
"Olen jäänyt aivan yksin. Töissä esimies painostaa eläkkeelle. Kaikkea muutakin ikävää on tapahtunut. Jumalakin tuntuu olevan kaukana eikä vastaa rukouksiini."
"Eräs Sami saisi jostakin apua tarpeisiinsa ja selviäisi avioerostaan. Jeesus auttaisi näitä ihmisiä, jotka pyytävät somen kautta rahaa. Kipeään asiaan tulisi Jumalan tahto, kuten taivaassa. Kenties tulisi rauhaa, kirkkautta: toivoa, vapautta, järjestystä, lepoa."
"Et silmieni näkö paranisi, parantuisi normaaliksi... ja miehen samoin - kuin hengell näkökyky mm. lähisukulaisiaan kohtaan! Ei olis isänä niin tuomiseva, jne. Hän näkisi, auttaisi!"
"Ruk, et huominen työpäivä menis OK, ja menis Sovitusti 9.6. Päättyvä työvuoro sovitusti 'lukkoon'. Kuten oli sovittu puhelimessa."
"Häntä oli kaveri informoinut kerhossa "Jeesusta ei ole". Ehkä oli nauranut hänen uskolleen. En ole varma. Kuitenkin l. rehvakkaasti valisti minua toistaen saamaansa opetusta. Mitä minun olisi pitänyt tehdä. Olin rauhallinen. Sanoin "niin se on uskonasia." tms."
"Tulisin valmiiksi kohtaamaan Jeesuksen."
"Jeesus anna teot."
"Ystävälläni on parkinsonin tauti. Hänellä on myös lonkka kipeänä, joka haittaa liikkumista. Pyytäisin esirukousta lonkkakivun puolesta, että Jeesus parantaisi sen. Jeesus, armahda ystävääni."
"Olen niin masentunut, Jeesus auta ja auta Emiliaa ja ilmesty Emilialle, kiitos Jeesus, aamen."
"Rukousta, et saisimme Jo mahd läpimurron taloudellisissa asioissa... mm. Lähetysmatkojen osalta, jne. Olis Tarvetta! Kiitos..."
"Muistakaa sisaret ja veljet minua rukouksin. Olen 57v uskovainen mies, että Herra antaisi minulle uskovaisen naisen kenen kanssa saisi tehdä Jumalan valtakunnan työtä. Teitä kiittäen ja siunaten köpi."
Vieraile Tule uskoon -sivustolla
Työkaveri pulassa
Vaativa leikkaus
Veljeni munuaisen vajaatoiminta ja syöpä
Rukous
Jeesus, auta ja lohduta!
Eräs henkilö pyytää rahaa
Iltarukoukseni
Pyyntöni…
5 v. lapselapsi
Jeesuksen nimessä
Teot
Ystävän puolesta
Ilmesty Jeesus
Pyyntöni
Hätähuuto Jeesukselle